Sodankäynnin taito / Moderni Ryöstöretki

"The greatest victory is that which requires no battle."

– Sun Tzu, The Art of War

Moderni sota ei enää kutsu itseään sodaksi – vaan "terrorisminvastaiseksi operaatioksi", "interventioksi". Se ei ole kauhea asia, jota halutaan välttää – se on instrumentti. Se on taktinen harhautus, tarkoitus himmennetty, ja lankeamme manipulaatioon hyvin helposti. Ainoa ydinaseita käyttänyt valtio iskee "estääkseen toista maata kehittämästä sellaista", ja lähdemme valtio toisensa perään hokemaan perässä, että hyökätyllä maalla ei saa koskaan olla ydinaseita. Emme osaa kyseenalaistaa, ajattelemme niin kuin käsketään.

Sun Tzun teos ei ole voimankäytön opas, vaan hillinnän ylistys. Siinä fyysinen sota on viimeinen keino, ei strateginen ensivaihe. Johtajuus mitataan siinä, kuinka moni säästyy kuolemalta – ei siinä, kuinka paljon saa hävitettyä. Vastustaja on ihminen, jolla on älyä, kunniaa ja oikeus puolustaa itseään. Häntä pyritään voittamaan ymmärtämällä, strategialla, ei murskaamalla. The Art of War on sodankäynnin kirja humanistille: tarkka, varoittava, psykologinen. Vihollinen ei ole este, vaan haastaja, vastustajan kansa ei ole vihollinen, vaan liittolaiseksi houkuteltava. Siksi taitava voitto saavutetaan ennen kuin taistelua edes tarvitaan.

Valitettavasti Sun Tzun opit antavat välineet myös niille, joilla ei ole minkäänlaista moraalia tai kunnioitusta elämää kohtaan.

"All warfare is based on deception."– Sun Tzu

Psykopaattinen, narsistinen lukija ottaa tästä tietenkin kopin, eikä kaihda keinoja. Heille on aina olemassa vääränvärisiä, vääräuskoisia, villejä, liian liberaaleja... ..joista on syytä hankkiutua eroon jollain verukkeella. Juuri siksi on tärkeää erottaa oikeutettu puolustussota ja rikollinen hyökkäyssota toisistaan. Puolustautuminen on inhimillistä ja perusteltua. Terrorismi on uusi nimi mafiaperheiltäkin tutulle kostonkierteelle, joka on pohjattoman surun julmin muoto. Sen sijaan hyökkäys, joka naamioidaan turvallisuusoperaatioksi tai interventioksi, mutta jonka todellinen tavoite on kontrolli resursseista, on yksiselitteisesti rikollinen. "Ennaltaehkäisevä" isku ei ole puolustussotaa, se on teatteria.

Ei ole olemassa hyökkäyssotaa, jonka tavoitteena olisi rauha.

Kukaan ei hyökkää turvallisuuden vuoksi, vaan vallan takia. Tämän eron tunnustaminen on nykyisin poliittisesti vaikeaa, koska vaalimme yhteistyötä ja riippuvuussuhteita etiikan kustannuksella – emme voi tuomita. Hyökkääjä vain rohkeasti syyttää kohdettaan siitä, mihin itse syyllistyy, ja katselemme puhdasta narsismia rähmällämme.

Moderni Ryöstöretki

Jos nykyajan ryöväyssodalla olisi oma oppikirja, se ei alkaisi varoituksesta – vaan kartasta. Ei strategiseksi vaan logistiseksi. Sota ei olisi sota, vaan operaatio luonnonvarojen hallitsemiseksi. Täältä saa öljyä, täältä mineraaleja, tuonne kivan lomakohteen. Inhimillisyys, paikallinen kulttuuri, luonnonsuojelu eivät ole riskejä, vaan heikompien mielten häiriöitä – haitallisia tekijöitä bisnekselle.

Kolonialismin henki ei ole kadonnut – se on vain mutatoitunut. Enää ei perusteta siirtomaita, vaan rakennetaan "turva-alueita", "tukikohtia", "infrastruktuurihankkeita". Mutta tavoite on sama: resurssien haltuunotto ja alistaminen. Nykyinen ryöväyssota ei kanna lippua, vaan lehdistötiedotetta.

Hyökkäyssotaan valmistautuminen on tunnustus siitä, että tavoittelee hyötyä.

Sun Tzu opetti rakentamaan sillan, jota pitkin vihollinen voi vetäytyä. Uudessa sodassa vetäytyminen on PR-riski. Siksi suljetaan reitit, ammutaan ja raiskataan siviilit, siivotaan silminnäkijät. Jos et tee yhteistyötä hyökkääjän ehdoilla, et ansaitse elää. 

Sun Tzu varoitti tuhoamasta maata, jota haluaa hallita. Uudessa sodassa juuri tuho on se, millä saa kaiken. Kun infrastruktuuri tuhotaan, voidaan rakentaa uudelleen – sopimuksilla, joista hyötyvät omat yhtiöt. Taloudellinen kontrolli korvaa hallinnan. Ja silloin sota ei pääty, vaan yksityistyy.

Psykologisesti tämä kertoo paljon: sodankäynnin tarkoitus ei enää ole voitto, vaan valvonnan jatkuvuus. Ihmismielen näkökulmasta tapahtuu eräänlainen siirtymä: sodan alkuperäinen pakko muuttuu mielihaluksi, eikä se halu enää lopu. Maailman vauraimmat haluavat polttavalla vimmalla lisää.

Dehumanisaation psykologia

Vanha sotataito perustui inhimillistämiseen – uuden logiikka alkaa dehumanisoinnista.

Psykologisesti siirrytään empatiasta objektointiin. Vihollinen ei enää esiinny kasvoilla tai äänellä, vaan terminä: "uhka", "kohdealue", "turvaton vyöhyke". Tämän jälkeen tappaminen ei tunnu samalta. Se ei ole enää teko, vaan toimenpide.

Sun Tzu: "Treat your men as your own beloved sons."

Ryöväyssota: Sotilaat ovat expendable assets – kulutusyksiköitä, joiden kuolemasta jää jäljelle grafiikka ja muistovideo.

Psykologinen ero: lojaalius ei synny kunnioituksesta vaan pelosta tai pakosta.

Kun ihminen muuttuu resurssiksi, hänen kärsimyksensä ei enää kuulu tappion hintaan. Se on osa kulurakennetta. Sodankäynnin kieli on nykyisin retoriikkaa, ei realismia. On helpompi aloittaa sota, kun se ei ole sota.

"We don't need legitimacy. We exist. Therefore we are legitimate."

– Menachem Begin, Israelin pääministeri (1977–1983)

Beginin toteamus ei jäänyt metaforaksi – se on käytännön sodan viestinnällinen perusta. Kun olemassaolo julistetaan riittäväksi oikeutukseksi, mikään ei enää estä. Tapahtuma ei tarvitse oikeutta, kun tarina on hallussa. Hyökkäyksestä tulee ennaltaehkäisevää puolustussotaa, jota ei tietenkään voi pitää terroristisena – terroristejahan tässä torjutaan. Siksi sota ei tapahdu pelkästään taistelukentällä – vaan uutisotsikossa, algoritmissa ja poliittisessa muistissa. Realistisesti ei ole olemassa kirurgisia iskuja, on vain tappokäskyjä.

Sisältäpäin hajottaminen – halvin sota

Sun Tzun mukaan huonoin strategia on hyökätä linnoitettuun kaupunkiin, usein tulkittu niin, ettei kannata yrittää rikkoa mikä on ehjää.

Tämä ei autoritäärisille vallanhaluisille johtajille tarkoita, ettei hyökätä: ei lähdetä perinteiseen sotaan vaan aloitetaan maltillisesti informaatiovaikuttamisella. Syötetään kaaosta – kansa tappelee keskenään. Kylvetään epäluottamusta – kansa ei luota mediaan. Ruoki ääripäitä, hajota yhteinen kieli, identiteetti, me-henki. Saat valtion, joka ei tarvitse valloittajaa – se luhistuu itse. Tätä olemme nähneet Venäjän harjoittamana strategiassa, jossa ei hyökätä ensisijaisesti rajoille, vaan sisään: horjutetaan poliittista järjestelmää, kylvetään eripuraa, edistetään populismin nousua. Tunnepitoisella isänmaallisella hengennostatuksella syntyy populistisia hämäyspuolueita, joiden avulla yhteiskunta jakautuu yhä syvemmin, ja jotka hyökkäävät valtaa saatuaan valtion sivistykseen, ihmisoikeuksiin ja perusturvaan. Se ei vaadi piiritettyä linnoitusta, armeijaa, pommeja – vain tarpeeksi säröjä sisältäpäin. 

Tätä on nähty Yhdysvalloissa, Suomessa, monissa Euroopan valtioissa. Kun instituutioihin ei enää uskota, totuus on mikä tuntuu mieleiseltä, viha on rohkeutta, kansa on ajettu vähintään henkiseen sisällissotaan ja ryövätty samalla köyhäksi. Linnoitettuun kaupunkiin voi nyt rauhassa kävellä sisään.

Joko Sun Tzun oppi elää – mutta sen tulkitsijat ovat myrkyllisiä, tai kolonialismin perijöillä on käytössä aivan toiset oppaat, ehkä fasistisemmat. Enää ei kysytä, miten sota vältetään, vaan miten se voidaan naamioida. Ja lopulta, jokainen sodankäynnintaidon hallinnut imperiumi on kaatunut, sydämet tyhjänä hienoimman strategian tieltä.

Inhimillinen sota ei tavoittele voittoa, ei hyökkää, ei käy sotaa ylpeänä, vaan ainoastaan jos se on viimeinen keino puolustaa jotakin hyvää.

Inhimillisten arvojen puolustajilla on kynä ja lakikirja, psykopaateilla ydinpommi ja rikosrekisteri. Rauha ei tule hyökkäämällä, mutta ei myöskään toivomalla.