Kapitalistirakkaus

"Love is not a matter of counting the cost, but of offering the whole self – without guarantee of return." — Antoine de Saint-Exupéry

Rakkaus on voimakkaimpia ja tärkeimpiä asioita mailmassa, sitä ei kuitenkaan voi kontrolloida juuri niinkuin haluaa, ja sitä ihminen peloissaan haluaa. Puhumme tänä päivänä rakkaudesta kuin tuotekategoriasta: markkina-arvosta, high value -naisista ja low value -miehistä, 50/50- ja providersuhteista ja järkevistä valinnoista. Laskemme summat sille, paljonko naisen meikit ja miehen ostama kahvi maksaa, ja mitä sillä saa, meneekö kaikki tasan. Suhteessa lasketaan kotityöt, miesten työt, naisten työt ja ajatellaan, että jos vaan lasketaan kaikki reilusti ja laaditaan miehille ja naisille yleisohje suhteen mittasuhteisiin, kaikki saavat reilun suhteen. Romanttinen yhteys on yhä useammin transaktio, jossa molemmat laskevat, saavatko varmasti yhtä paljon kuin antavat – tai mieluiten hieman enemmän.

Tämä ei ole rakkautta. Tämä on kapitalismia.

Sillä rakkaus ei ole kauppa. Rakkaus ei kysy, kannattaako. Se ei vaadi tasaveroista vastinetta tai kuukausittaista tasausta tunnepanoksista. Se on lahja, joka antaa itsensä riskillä, luottaen, että joku toinen tekee samoin – ei siksi että olisi pakko, vaan koska haluaa. Kapitalistinen mieli ei kykene tähän. Se pelkää, ettei saa mitä ansaitsee. Pelkää, että toinen ei rakastakaan takaisin. Pelkää, että rakkaus tekee hauraaksi – ja se tekee. Juuri siksi sitä tarvitaan.

Yksi tämän aikakauden hämmentävimmistä ilmiöistä on ajatus, että parisuhteen tulisi olla rationaalinen, kuin yrityssopimus. Että aikuinen, kunnollinen suhde on kuin osakeyhtiö kahden osakkaan välillä: kukin hoitaa oman tonttinsa, siivoaa oman sotkunsa, tekee tunnetyötä 50 prosentin edestä ja maksaa laskuista oman osuutensa – ellei satu olemaan "provider", jolloin voi saada enemmän valtaa. Mikäli satut olemaan hyvännäköinen ja varakas, et voi tietää enää rakastetaanko sinua, vai oletko jonkun elintason nostaja ja egon koriste. Seksistäkin on tullut vaihdon ja vallan väline, jota saa, jos on ensin ollut “kiltti” tai hoitanut vastuun, jolla voi palkita tai rangaista. Aktissa mitataan kuka saa ja mitä, kuinka usein, käytetään itsekkäästi toisen kehoa masturbaatiovälineenä, ei palvota toisen kehoa tai mieltä. Kehot kohtaavat vain ehdoin ja sopimuksin – eikä siksi, että haluttaisi toisiaan. Pelätään antaa, antautua ja luottaa.

Mikä tässä kaikessa on vialla? Se, että unohdamme, mitä rakkaus on. Rakkaus ei ole hyötysuhde, vaan affektiivinen syli. Se ei elä laskelmissa vaan läsnäolossa. Silti media, naistenlehdet ja pop-psykologia ovat muovanneet rakastamisen patologiseksi: jos rakastat liikaa, olet takertuja. Jos kaipaat vahvaa yhteyttä ja vuosisadan rakkaustarinaa, olet epäkypsä ja irrationaalinen. Jos käyttäydyt kumppanisi kanssa pitkään kestäneessä avioliitossa kuin vastarakastunut, olet hieman tärähtänyt, ja lapsia ällöttää. Ja jos todella rakastat, sinulle sanotaan, että et nyt rakasta itseäsi tarpeeksi. Jos et juhli ystäväporukkasi kanssa säännöllisesti ilman puolisoa, olet tossun alla, riippuvainen ja säälittävä.

Yhä uudelleen meille myydään tarinaa, jossa suhteen alkuhuuma on ainoa hetki, jolloin on lupa olla hellä, villi, leikkisä, innostunut, kaivata toista aina. Sen jälkeen pitää kasvaa aikuiseksi – eli kylmettyä, etääntyä, tulla kämppiksiksi. On ahdistavaa, jos pussailette ja halaatte yhä kuin rakastavaiset. Aikuisuus sekoitetaan pidättyvyyteen, ja rakastunut vähätellään lapselliseksi.

Mutta nyt opetamme ihmisiä nimenomaan varomaan ja laskelmoimaan – koska emme uskalla. Rakkaus on vaarallinen asia. Se voi satuttaa. Se voi paljastaa. Se voi saada toisen muuttamaan koko elämänsä tai lähtemään. Siksi rakkaus halutaan laittaa sääntöjen alle. Siksi meillä on testejä, artikkeleita, rajoja ja eettisiä ohjeistuksia, jotka kaikki tähtäävät yhteen asiaan: pidä tunteet hallinnassa.

Ja juuri se tekee meistä onnettomia.

Kapitalistirakkauden ydin on tämä: etsitään hyötyä, ei yhteyttä. Punnitaan arvoa, ei tunnetta. Uskontojen markkinoimat perinteiset arvot sopivat kapitalismiin kuin nenä päähän, valtasuhteiden ja toisen hyödyntämisen kautta.

Tällaisessa ajattelussa ei ole tilaa sille, että rakkaus voi olla villi, järjetön, häiritsevä, että se ei aina onnistu. Että se voi rikkoa rakenteita, ylittää yhteiskuntaluokkia ja rooleja, sotkea aikatauluja, saattaa ihmisen keskelle omaa tuntematonta kaipuutaan. Että rakkaus voi olla pyhä sekoitus intohimoa, hellyyttä, pelkoa ja toivoa – eikä mitään niistä voi mitata ja annostella millään yleisohjeella tai trendillä.

Rakkaus ei ole ostos tai sijoitus. Ei kodinkoneen eikä lisätulon hankinta. Se on materian ulkopuolinen voima jota ei voi hallita. Se on heittäytyminen ilman takeita. Se on toisen ihmisen hyväksyminen ja ihannointi kokonaisena, vikoineen, ei toisen mittaamista. Se on itsensä avaamista kokonaan toiselle, rohkeutta olla haavoittuvainen. Kaikella kunnioituksella rakkauden ammattilaisia kohtaan, omasta markkina-arvosta voi puhua jos myy itseään, ei jos haluaa suhteen.

Kaikkea ei voi hallita ja suorittaa hyvin, rakkaus on yksi niistä jossa täytyy vain uskaltaa vaikka menisi kuinka monta kertaa pieleen.